Kunnioittamattomat paskiaiset

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo jonkun aikaa, eli mua on siis erityisesti aina ärsyttänyt se ettei ihmiset kunnioita toisten ihmisten parisuhteita. Olen aikaisemmissa suhteissa tullut petetyksi ja onhan se vastuu aina loppujen lopuksi sillä pettäjällä, mutta silloin kun kolmas osapuoli on tietänyt miehen/naisen olevan parisuhteessa ja vielä, että pahimmassa tapauksessa heillä on lapsiakin niin millainen ihminen menee sotkemaan toisten suhdetta? Jos toinen suhteen osapuolista edes joutuu tilanteeseen jossa houkutus syrjähyppyyn on, niin silloin suhteessa tai tässä pettävässä osapuolessa on vikaa ja ratkaisu ei todellakaan tulisi olla se pettäminen. Onko tälläinen tilanne sille kolmannelle osapuolelle sitten free ride, että hän voi ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti ja jättää vastuun ainoastaan sille pettäjälle?

Mielestäni ei. Halveksun pettäjiä ja minulla ei kolmansia osapuoliakaan kohtaan ole mitää arvostusta, sillä pettämiseksi tuleminen satuttaa ja on ihan äärimmäinen loukkaus petettyä kohtaan niin mielestäni kolmannessa osapuolessa on oltava henkisesti jotain todella vialla, jotta on valmis aiheuttamaan sellaista tuskaa toiselle. Kolmannella osapuolella ei myöskään ole arvostusta itseään kohtaan, sillä suostuu olemaan se toinen nainen/mies. Jos kolmas osapuoli ei ole tiennyt parisuhteesta niin sitten tilanne on sanomattakin selvä ja ihan samalla tavalla hänkin on silloin tullut petetyksi.

Itseäni sosiaalisessa mediassa lähestyy päivittäin miehiä, jotka eivät edes piittaa siitä, että sosiaalisen median profiilini on valjastettu poikaystäväni kuvilla. Jotkut on oikeasti sitä mieltä, että heidän lirkuttelun ansioista ruudun toisella puolen vaihtaisin poikaystäväni lennosta häneen, jotkut tulevat myös kehumaan minulle kuinka poikaystäväni on todella onnekas kun on saanut minut, ihan kuin he tuntisivat tai tietäisivät suhteestamme yhtään mitään. Eräät olen joutunut rajoittamaan, sillä viestejä tuli 20 yhden tunnin sisään kun en vastannut ja jotkut jopa estämään, koska soittavat non-stoppina videopuheluita ja haukkuvat huoraksi kun en vastaa.

Pari päivää sitten piilotin Alexin ja mun yhteiset kuvat ja lopetin hänen seuraamisen, sillä en vaan kestä nähdä kuinka hän lisäilee koirakuviaan ja ignooraa minut. Hän myös rajoitti profiilini, jotta ei saa ilmoituksia viesteistäni tai kommenttini ei näy muille. Eli en pääse tässä tilanteessa hänestä eroamaankaan, sillä en saa mitään yhteyttä häneen, eikä mitään pullopostiakaan viitsisi pistää menemään vaan haluaisin suhteelle kunnollisen päätöksen. Tiedän, tämä on ihan naurettava ja säälittävä tilanne, mutta tämän siitä kai saa kun on liian kiltti ja ymmärtäväinen, eikä tosiaankaan kaikki sitä tunnu arvostavan vaan käyttävät vaan hyväkseen.

Kuitenkin näiden kuvien katoamisen myötä ja uusimpien kuvien kuvatekstien perusteella, joissa käsittelen sitä irti päästämistä niin monet sitten ymmärsivät minun eronneen ja heti hirveä hyökkäys tekemään tuttavuutta, että "aii oot eronnu". Kuinka moni ihminen on eron jälkeen heti valmis hyppäämään uuteen suhteeseen? varsinkaan kun en vielä edes ole eronnut. Koen tälläisen jotenkin hirveän loukkaavana. Tuntuu, että poikaystäväni lisäksi kukaan muukaan ei arvostanut suhdettamme tai sitä, että suren.

Yksi syy myös sille miksi roikun tälläisessä löysässä hirressä on se, että minä tarvitsen eron jälkeen aikaa parantua. En voisi koskaan kuvitella lähteväni heti eron jälkeen minnekään treffeille, joilla en nyt muutenkaan ole juurikaan koskaan käynyt. Tarvitsen aikaa kasata ajatukseni ja itseni, koska silloin kun on rakastunut ja vaikka ero useimmiten johtuu jostain ikävästä syystä niin ei se rakkaus lopu kuin seinään.

Minulla on päiviä kun olen täydessä touhussa ja en edes ehdi ajatella koko ihmistä, toisinaan makaan sohvalla kuunnellen melankolista musiikkia ja itkien, että maailma loppuu tähän ja välillä olen taas niin vihainen Alexille ja myös hänen äidilleen kohtelustani, että haluaisin tuikata vaikka sen hiton asuntovaunun tuleen, tosin sekään kun ei ole heidän oma. Pahin kuitenkin tässä omassa tilanteessa on se epätietoisuus, pyöritän asioita päässäni yksin 24/7 ilman vastauksia toiselta osapuolelta, syyllistän myös aina itseäni asioista. Olinko liian hankala? Sanoinko jotain väärää? Teinkö tietämättäni jotain? Jätinkö jotain tekemättä ja sanomatta? Tarvitsen suhteelle kunnon päätöksen, jotta voin päästää irti.

Haluaisin mielelläni kuulla muiden ajatuksia näistä mun mietteistä. Oletteko samaa vai eri mieltä kolmannen osapuolen vastuusta? Onko sinulla samankaltaisia kokemuksia kuin minulla? Pyytäisin kuitenkin asiallista keskustelua, koska tässä ei kuitenkaan olla tuomitsemassa ketään.