Onpa ihana miten on pari päivää ollut tosi keväinen ilma. Omasta puolestani talvi saisi olla tässä ja kevät voisi ihan vapaasti tulla! Mulla on ollut viimiset pari viikkoa tosi energinen olo, sillä Alexin lähdettyä takasin jenkkeihin laitoin ruokavalion taas kuntoon ja aloin kuntoilemaan ja käymään jopa myös kuntosalilla! En nuku päiväsaikaan päiväunia enää ollenkaan ja aikaisemmin ne oli mulla ihan pakolliset, jaksan myös touhuta Nemon kanssa yhdessä kaikkea ja samaten kotonakin olen koko ajan järjestelemässä tai siivoamassa jotakin.
Luulen, että pirteä ja energinen olo on aika pitkälti ruokavalion ansiota, sillä pyrin syömään 3 tunnin välein edes vähän jotain ja mulla on aina mukana proteiinipatukka siltä varalta etten ehdi syömään kunnolla. Eilen ehdin syödä vähän huonosti ja huomasin iltapäivällä saman vanhan väsymyksen ja heikotuksen tulleen kylään mikä mulla oli aina viime vuonna kun painoindeksini oli alle 16 ja anoreksia oli tosi pahana, mutta oli kiva huomata, että olo korjaantui kun syötiin päivällistä Nemon kanssa. Myös, koska käyn nyt salilla niin pidän huolen riittävästä proteiinin saamisesta ja siitä, että syön muutenkin oikein. Olen syönyt terveellisesti nyt parisen viikkoa ja olen huomannut myös sen, että mulla ei ole ollenkaan mitään mielitekoja. Useimmiten myös kun on ruoka-aika minulla ei tunnu olevan nälkä tai tee edes mieli syödä. Syön kuitenkin silti, koska treenaan salilla.
En olisi ikinä uskonut, että alkaisin käymään salilla, sillä minulla kun on ahdistuneisuushäiriö ja traumojen aiheuttama sosiaalisten tilanteiden pelko, niin meneminen paikkaan jossa on paljon ihmisiä ahdistaa. Valitsin saliksi kuitenkin kuitenkin sellaisen ei niin suositun, jossa ei hirveästi käy porukkaa ja nekin vähät jotka käyvät ovat aikalailla alottelijoita tai vain kuntoaan ylläpitäjiä ja mikä parasta pystyn ottamaan poikani sinne mukaan, eikä ketään ole häirinnyt, että treenimusana on Baby Shark. Miten pystyn treenata alta 4-vuotias mukana? - Hyvin. otan hänelle eväät ja tabletin mukaan niin poika viihtyy hyvin sen 1,5 tuntia mitä siellä yleensä olen. Minua ei koskaan saisi mihinkään kuntosalille, jossa kaikki kehonrakentajat ja fitnesspimut käy. (Ei millään pahalla, se ympäristö ei vain ole minua varten.)
Olen shoppaillut jonkin verran uusia salivaatteita, sillä mikä muu antaa niin paljon motivaatiota kuin ihanat, tyylikkäät ja hyvin päällä istuvat treenivaatteet! Mitään suuria tavotteita minulla ei salilla käymisen suhteen ole. Käyn siellä yleensä 2-4 kertaa viikossa tällä hetkellä ihan oman fiiliksen mukaan ja treenaan koko vartaloa kevyehköillä painoilla, sillä jo ihan sairauksieni takia ja minulla todetun lihasheikkouden takia salilla käyminen on terveyteni kannalta tosi hyvä juttu. Lääkärini suositteli minulle kevyttä lihasharjoittelua parisen vuotta sitten ja sanoi, ettei minusta mitään Bull Mentulaa tule kuitenkaan ikinä. Olenkin oikeastaan siitä lähtien kotona treenannut välillä todella säännöllisesti ja vähemmän säännöllisesti omalla painolla, nilkka- ja rannepainoilla, kahvakuulalla, jumppanauhoilla ja jumppapallolla ja aion myös saliharjoittelun lisäksi tehdä treeniä kotonakin edelleen.
Minun täytyy myös osata olla varovainen, sillä usein kun innostun jostain se menee helposti yli. Huomaan nytkin, että haluaisin salille joka päivä ja mietin koko ajan mitä terveellistä kokkaisin ja mitä uutta kokeilisin ja milloin minun pitää seuraavaksi syödä. Myös sairastamani anoreksia ja syömishäiriö nyt yleensäkin tuo omat haasteensa, koska syömishäiriö yrittää taustalla ohjata tekemisiäni ja joudun käymään aikamoista tahtojen taistelua, että löydän ja onnistun pysymään sellaisella kultaisella keskitiellä.

Miksi olet noin huomion hakuinen?
VastaaPoista
PoistaErikoinen käsitys sinulla huomionhakuisuudesta. En tiedä tarkoitatko huomionhakuisuudella tätä blogin pitämistä ylipäätänsä vai sitä, että puhun blogissa vaikeista asioista julkisesti ihan omana itsenäni? Vai mitä?