En ole varmasti ainut joka kuulee monesti "Miten sinä voit olla masentunut" ja sutkautusta perustellaan sillä, että maailmassa on monia ihmisiä joilla menee vielä huonommin tai sitten ehdotetaan, että senkus heität lenkkitossut jalkaan niin raitis ilma virkistää. Masennuksessa harvemmin kyse on mistään tahdosta vaan masennus lamauttaa ihan täysin. En usko, että kukaan masennusta sairastava on tätä sairautta itselleen tilannut.
 |
| 4 kuvaa masennusta sairastavasta eli minusta. Kahdessa kuvassa olen masentunut. Näkyykö masennus päällepäin? |
Itselläni on kausia jolloin masentaa vähän enemmän ja toisinaan taas vähemmän, mutta masennus ja ahdistuneisuushäiriö on aina taustalla ja mitkään vaikeat elämäntilanteet, kriisit tai ongelmat ei ainakaan edesauta jaksamista. On ollut aikoja kun olen maannut sängyssä puolille päiville ja soittanut äidilleni itkuisia puheluita kun en jaksa enää. On ollut myös aikoja kun olen kieltänyt itseltäni kaikki tunteet ja koittanut täyttää tyhjyyttä shoppailulla ja pitämällä itseni kiireisenä koulun, koulutehtävien, kotitöiden, ruuanlaiton, leipomisen, talohommien ja tähän mukaan lukien erittäin lumisen talven lumityöt ja talon puulämmityksestä huolehtimisen ja vielä samaan aikaan yritin olla pojalleni "täydellinen" vanhempi touhutessani yhdessä kaikkea siitä kuitenkaan ehtimättä nauttia. Se oli ainut tapa jonka silloin tunsin. Laihdutin ja kuntoilin myös ihan hulluna, että pääsisin tavoitteeseeni joka aina vain siirtyi eteenpäin sillä mikään ei riittänyt. Kaiken kontrollointi piti minut toimintakykyisenä. Joskus taas haluan sulkea kaikki läheltäni ja maata päivätolkulla sohvalla yöpaidassa mihinkään siitä liikkumatta ja taustalla pyörii maratonina joku netflix sarja, jota en normaalisti edes katsoisi.
Tämän postauksen aloitin kirjoittamaan viikko ennen julkaisua ja kirjoittaessani minulla on ollut jo kuukauden verran tosi tyhjä olo. On tavallaan niin tasaisen paha olla etten jaksa välittää mistään. Mikään ei tunnu miltään ja vaikka kuulin jouluna huonoja uutisia lähipiiristäni en osannut reagoida, enkä reagoi edelleenkään. En edes hermostu kun poikani temppuilee uhmansa innoittamana. En halua tehdä mitään, mikään ei innosta ja tuntuu ettei missään ole mitään järkeä ja kaupassakin kun pitäisi tehdä valintoja tai miettiä viikon ruokalistaa, aiheuttaa se hirveää ahdistusta. Olen viime aikoina yrittänyt muistella ja miettiä, että kukas minä olinkaan, mutta en vaan yksinkertaisesti pysty olemaan minä täällä enää.
Sosiaalisten tilanteiden pelko näkyy mm. siinä etten mielelläni poistu kotoa ja tapaa uusia ihmisiä. En halua soittaa virastoihin hoitaakseni asioita. En vastaa viesteihini joita saan sosiaalisessa mediassa, tai sitten saatan vastata vaikka viikonkin viiveellä. Tämä kaikki koko kirjoituksessa mainitsemani ahdistaa tosi kovasti.
Miten minä voin olla näin masentunut?
Kellään tuskin on jakaa mitään vinkki A:ta tai vinkki B:tä, sillä masennusta on niin erilaista ja se näkyy jokaisella eri tavalla ja joillain ei jopa ollenkaan. Jotkut kärsivät hiljaa ja toiset huutavat pahaa oloaan. Jotkut ottavat avun vastaan ja toiset sulkeutuvat omaan kuoreensa. Kukaan ei voi tietää miltä juuri minusta tai sinusta tuntuu, eikä kukaan voi kertoa kauan toipumiseen menee..
Masennukseen ei tarvita mitään tiettyä syytä ja siihen voi sairastua ihan kuka vaan.
Toivottavasti en näissä masennukseen liittyvissä kirjoituksissani ihan hirveästi toista itseäni. Minulla oli viime kuussa elämäni pisin masennuskausi, joka pilasi minulta joulunkin. En kyennyt kirjoittamaan blogiakaan samaan tahtiin kuin ennen tai tehdä yhtään mitään muutakaan, jokaisesta päivästä oli vaan selviydyttävä ja odottaa, että masennus menee ohi. Sitten uudenvuodenaattona aamulla kun heräsin niin aamukahvia juodessani tajusin, että hei nyt se sumuinen olo on poissa ja olin taas enemmän oma itseni. Seuraavaa aaltoa odottaessa..
Näin psykiatrian ammattilaisena voin todeta, että kun ihminen todella masentuu,sieltä söngystä ei nousta, ei kyetä suihkuun, ei meikata, eikä shoppailla. Masennus sanan käyttö on väärin,kun on kyse muusta. Joskus ihmisen elämä vain on ns.tylsää, ja aina on päiviä, jolloin ei saa mitään aikaan.Masennus ei parane yhtäkkisellä etelänmatkalla, eikä katoa yhtenä aamuna. Nuo oireet ovat enemmän persoonallisuushäiriöön liittyviä asioita ja siihen, että elämä ei ole joka päivä kivaa. Jo perussairauksien ja vitamiinien saamisesta huolehtiminen saisi olosi paljon paremmaksi. Jos rauta ei imeydy, hanki valmiste, joka imeytyy. D vitamiinia ja kaikkea muutakin löydät aivan varmasti ja huomaat olossasi muutoksen. Se, mitä kerrot poikasi uhmasta,yms. Oletko koskaan miettinyt, että lapsi elää aisteillaan? Ei sitä lasta saa hämättyä suorittamiselle. Aito läsnäolo ei jää lapselta huomaamatta. Myös isot muutokset tukiperheestä takaisin kotiin, rutiinien muutos, uusi ihminen elämässä, kaikki jättävät myös jälkensä. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen vanhempi, eikä kukaan sitä ole. Mutta, jos koet, että et jaksa, anna lapsellesi lisää aikaa tukiperheestä, ja palaa arkeen, kun sinulla on enemmän jaksamista. Olen pitkään seurannut näitä kirjoituksiasi, ja uskon, että sinua auttaisi kunnon terapeutin löytämisen lisäksi tietynlainen positiivinen asenne ; tarkoitan sitä, että kirjoittaisit itsellesi tai blogiisi edes yhden asian, mikä onnistuu päivittäin. Uskon, että pienistä asioista muodostuu suuria ja huomaat, että selviät.
VastaaPoistamissä muuten treenaat ja kuinka usein? Ja millaista treeniä?
Moikka! Kiva, että olet seurannut kirjoituksiani. Mullahan on siis sairaus mikä aiheuttaa sitä raudan puutetta ja otankin rautaa purkista päivittäin D-vitamiinin lisäksi, koska sekin on alhainen. Tarkoitus on kirjoittaa ihan postaus kaikista näistä sairauksistani. Niin kuin blogissa olen kertonut niin mähän olin psykiatrisella osastolla, tosin lyhyen aikaa, koska oli kova kiire päästä suorittamaan koulu loppuun lääkärien mielipiteistä huolimatta. Siellä mulle diagnosoitiin persoonallisuushäiriön sijaan vaativa persoonallisuus, mutta tavallaanhan sekin on jo personaallisuushäiriö vaikkei sillä nimikkeellä kuljekaan. Ahdistuneisuushäiriö ja vähintään keskivaikea masennus diagnosoitiin ennen osastolle päätymistäni. Ja vaikka puhuin aiemmin siitä, kuinka suoritin ja shoppailin ja meikkailin niin yleensä viikonloppuisin kun ei tarvinnut vetää maskia naamalle (meikata) olin kotona koko viikonlopun samassa yöpaidassa ja soitin äidilleni itkien kuinka en jaksa enää.
VastaaPoistaKaikki manitsemasi poikaani liittyen koen pitävän paikkansa. Olen keskustellut sosiaalityöntekijöiden, perhetyöntekijöiden ja tukiperheen kanssa Nemon käytöksestä ja kaikki ollaan oltu yhtä mieltä, että tässä on ollut lyhyen ajan sisään paljon muutoksia pienelle ihmiselle. Nemolla on tukiperhepäiviä tällä hetkellä 9 kuukaudessa ja saan käyttää ne oman tarpeen mukaan. Vaikka voin itse huonosti ja aika ajoin vielä huonommin yritän parhaani, että Nemolla olisi tasapainoinen arki.
Kiitos vinkistä, pistän korvan taakse ja toteutan ehkäpä jopa omana postauksena tai lisänä postauksiini!
Treenaan ihan kotona omalla painolla ja nilkkapainoilla, sekä kuminauhalla. Olen soveltanut fysioterapeutin ohjeita netistä löytämiini sarjoihin ja treenaantunnin ajan 6 kertaa viikossa. Tosin nyt minulla on ollut 4kk tauko, sillä olen lojunut sohvan nurkassa Kaliforniasta palattuani. Haaveena olisi aloittaa käymään salilla, mutta ajatus kotoa lähtemisestä ja muista ihmisistä ahdistaa.