Avoimin sydämin

Alex on ollut kohta 2 viikkoa Suomessa ja itse oon ollut nyt viikon verran kipeänä. Tosi kiva, että toinen on täällä ja mä oon kiukkunen ja ärtynyt. Lauantaista lähtien olo on onneksi ollut jos siedettävämpi, mutta edelleen sattuu kurkkuun ja kaula on arka jos siihen koskee. Kokonaisuudessaan minulla oli vähän lämpöä, kurkkukipu, huimausta, päänsärkyä, voimattomuutta ja joka paikkaa särki ja pakotti. Sain myös yskänrokon, jonka saan aina kun tulen kipeäksi. Mullahan on aika huono vastustuskyky ja, koska mulla on autoimmuniteetti sairaus niin saan kaiken maailman tulehduksia helpommin. Tartutin yskänrokon myös Alexiin 😁

Ei olla oikeastaan tehty paljon muuta kuin makailtu ja juteltu, koska n. 5 viikon erossa olon jälkeen oli vaan ihana olla toisen lähellä ja toisekseen eipä täällä Kouvolassa ole mitään tekemistäkään - ainakaan meille. Alex jännitti tosi paljon perheeni tapaamista, mutta kaikki on mennyt tosi hyvin. Perheeni pitää Alexista, eikä kukaan ole kurittanut Alexia lentokentälle jättämisestä ja muusta! 

Itseäni jännitti eniten, että mitä poikani tulee tuumaamaan Alexista, sillä Nemolle me ollaan aina oltu vain hän, minä ja Kikka (meidän ragdoll). Tietysti Nemolla on paljon tärkeitä aikuisia ympärillään, kuten minun perhe ja tukiperhe ja Nemo on myös ominut tukiperheen mummot ja vaarit itselleen. Joten vaikka aluksi vaikutti siltä, että Nemolla ei ole kuin minun vanhemmat isovanhempi niin hänellä onkin kolmet isovanhemmat! Nemo myös pitää isäpuoltani vaarina ja kun olimme videopuhelussa Alexin ja Alexin äidin Yvonnen kanssa Nemo kysyi, että onko Yvonne hänen mummo. Olen myös ehkä jo aikaisemmin maininnut, että Nemohan kutsuu tukiperheen äitiä ja isää myös äidiksi ja isäksi. Minulta on monesti kysytti mitä ajattelen tästä, sillä moni voisi olla vähän mustasukkainen siitä, että oma lapsi pitää muita niin tärkeinä, mutta minä itse olen sitä mieltä, että tuo kaikki kertoo vain sen miten hyvä Nemon on olla tukiperheen luona ja hän tuntee itsensä tasavertaiseksi perheenjäseneksi siellä vaikkei verisukua olekaan. Mielestäni Nemo on onnekas kun on saanut niin paljon hänelle tärkeitä aikuisia ympärilleen.

Nemo tykkää yleensä kaikista ihmisistä ja hän on tosi sosiaalinen, eikä hirveämmin ujostelekaan, joten Alexinkin kohdalla Nemo otti hänet heti mukaan lego leikkeihin. Harmittaa vähän, että Alexilla ja Nemolla ei ole yhteistä kieltä ja vaikka kerroin Nemolle, ettei Alex puhu Suomea niin Nemo ihmetteli miksei Alex sano mitään ja yritti erittäin selkeästi artikuloida Alexille puhuessaan jos hän vaikka sitten ymmärtäisi 😅 Nemo meni vielä ihan Alexin kasvojen eteen puhumaan, se oli huvittavaa. 

Mielestäni oli tosi suloista kun seuraavana päivänä ensimmäinen asia mitä Nemo aamulla minulle sanoi oli kun hän kysyi onko kaverini vielä täällä ja riensi sitten saman tien Alexin viereen myhäilemään. Hän myös aina jostain syystä joka aamu käy röyhtäisemässä Alexin naamalle.. Seuraavana päivänä kun hain Nemon päiväkodistakin hän kysyi minulta onko isi mukana ja on siitä lähtien kutsunut Alexia isiksi. En itse ollut puhunut mistään tuollaisista Nemolle, mutta luulen itse Nemon olettavan Alexin olevan isä, koska on tukiperheessä nähnyt perheen mallin ja tämä juuri olikin yksi tavoitteistani, sillä ajattelin, että se kun Nemo  pääsee tukiperheessä näkemään perhe-elämää ja oppii mm. ottamaan muita huomioon ja jakamaan muiden kanssa se helpottaa tosi paljon siinä vaiheessa kun me ei ollakaan enää vain minä, Nemo ja Kikka. 

Alex pääsi myös tärkeään asemaan, eli selailemaan joulun lelukuvastoja.

Alexhan on tosi lapsirakas. Kaikki lapset aina tykkää hänestä ja hän jaksaa touhuta, myllätä ja hassutella. Mielestäni Nemon ja Alexin tapaaminen ei olisi voinut mennä paremmin. Nemo tykkää tosi paljon Alexista ja Alex Nemosta. Itse rakastan katsella noita kahta yhdessä, sillä siinä on minun elämäni tärkeimmät miehet ja yksinhuoltajana en ole koskaan päässyt näkemään tälläistä yhteyttä poikani ja "isähahmon" välillä. "Isähahmo" sanavalinta siksi, sillä olen varma, että Alex on jäädäkseen ja en ihan ketä vain toisi kotiimme ja tutustuttaisi lapseeni jos en olisi tosissani rakentamassa tulevaisuutta yhdessä.

Mun sydän meinas sulaa kun Nemo halusi kävellä Alexin kanssa käsi kädessä ruokakaupassa käydessämme.

Olen tosi onnellinen, että oon löytänyt ihmisen kenen kanssa on näin hyvä olla ja kuka hyväksyy mut tälläisenä kuin mitä olen ja kuka vielä aidosti välittää pojastanikin. Ei ole ihan helpot saappaat mihin astua ja vaatii erityisen ihmisen ja tietynlaista henkistä vahvuutta, että pystyy ne saappaat täyttämään. En sano, että olisin mitenkään vaikea ihminen, mutta kyllä kaikki paha on jättänyt arvet ja on tehnyt minusta paljon varovaisemman. Alex tietää kaiken mitä minulle on tapahtunut ja mitä kaikkea olen joutunut elämässäni käymään läpi ja meiltä molemmilta löytyykin tosi samankaltaisia kokemuksia niin siksi varmastikin ymmärretään toisiamme niin hyvin. Ei ole mitään mistä ei voitaisi puhua ja tämän ihmisen kanssa tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni oloni tosi turvalliseksi.

❤