perjantai 18. lokakuuta 2019

Ehkä paras yllätys ikinä

Sain talossa asuvista ihmisistä ystäviä joiden kanssa pidetään yhteyttä nyt vielä reissun jälkeenkin ja minut on kutsuttu jo takaisin ja seuraavalla kerralla otan poikani mukaan. En malta odottaa, että pääsen takaisin sinne! Aina kun kerron ihmisille tämän koko tarinan, että mitä Kaliforniassa tapahtui ja kuinka mielettömän ihaniin ihmisiin törmäsin niin ihmisten reaktio on sellainen ettei tälläistä voi käydä oikeassa elämässä ja, että tämä koko tarina on kuin jostain elokuvasta! (Toki voin kyllä myydä elokuva oikeudet 😁). Luulen, että kaikkia kuitenkin eniten kiinnostaa, että tapasinko Alexia ja oliko Alex oikeasti edes olemassa?!

Alunperinhän minun oli tarkoitus olla reissussa vain 6-19.9, mutta reissu venähtikin 11.10 asti, sillä siirsin kaksi kertaa lentoa kun en malttanut tulla millään pois. Viihdyin sen verran hyvin ja vaikka minulla oli ihan hirveä ikävä poikaani, kissaani ja perhettäni täällä niin kokonaisuudessaan reissu oli juuri sitä mitä tarvitsin ja kaiken sen alkusekoilun arvoista. Nimittäin lauantaina 21.9 juuri kun mietin, että mitä enää on tehtävissä Alexin löytämisen suhteen niin ovikello soi ja ovi oli yleensä iltaisin auki ja minä sitten satuin menemään siihen ovelle ja Alex oli kaikkien yllätykseksi ilmestynyt äitinsä kanssa ovelle ja kun näin Alexin niin en tiedä kuinka kauan vain tuijotin häntä, en osannut sanoa yhtään mitään ja kun tovin olin tuijottanut niin en edes muista sanoinko jotain, mutta ainakin halasin häntä. En ikinä olisi uskonut, että hän itse tulisi tapaamaan minua. Tosin nyt tiedän, että hän tuli äitinsä pakottamana. Alexin äiti jäi sisään juttelemaan talon asukkaiden kanssa ja minä menin Alexin kanssa moikkaamaan heidän autolle heidän koiria Daisya ja Dixietä. Alex ja hänen äitinsä olivat talolla pari tuntia ja juteltiin Alexin kanssa suurimman osan ajasta kahdestaan ja sain tietää syyt asioiden salailulle ja valehtelulle ja niissä ei todellakaan olisi ollut hänelle mitään hävettävää, vaikka asiat tosi ikäviä olikin, mutta mikään ei ollut hänestä johtuvaa.

Dixie
Daisy

En ihan kaikkia yksityiskohtia lähde kertomaan, mutta he olivat joutuneet mm. myymään talon pois Alexin isoäidin kuoltua ja Alexin täti kun pisti sormensa peliin talon myymisessä ei talosta jäänytkään voittoa ja siksi Alex asuu äitinsä ja koirien kanssa tällä hetkellä asuntovaunussa, joka muuten on tosi yleistä Kaliforniassa, koska siellä eläminen on tosi kallista. Martinezinkin talossa asuu 3 miestä vuokralla, sillä vuokrat ja talojen hinnat ovat tosi korkeat. Alex kertoi kuvitelleensa etten oikeasti tulisi Suomesta asti tapaamaan häntä ja hän pelkäsi, että jos tietäisin millaista hänen elämänsä on en ehkä haluaisi enää olla tekemisissä hänen kanssaan, joten hän koki tarpeelliseksi esittää, että asiat on paremmin kuin mitä ne oikeasti ovat. Alex on myös sitä mieltä, että minä olen niin upea ettei hän ikinä edes kuvitellut hänellä olevan mitään mahdollisuuksia, mutta kun olimme jutelleet kuitenkin niin kauan online hän ajatteli, että jos joskus tapaamme niin hän ehtisi laittaa elämänsä kuntoon niin etten edes koskaan olisi ollut tietoinen tapahtuneista. Sanoin Alexille useampaan otteeseen keskustellessamme vielä vain online, että minua ei oikeasti kiinnosta talot tai mitä hän mahdollisesti voisi minulle tarjota vaan se millainen hän ihmisenä oikeasti on, sillä en ole koskaan tavannut Alexin kaltaista ihmistä. Ystäväni jolle kerroin koko tarinan ja sen millainen Alex on niin hän sanoi, että Alex on kuin tehty minua varten. Meillä on tosi samankaltaiset arvot ja ajatukset parisuhteesta ja mitä elämässä arvostetaan ja siitä mitä tulevaisuudelta halutaan ja tykätään ylipäätänsäkin tosi paljon samoista asioista. Minulla on tunnetusti myös aika kiero huumorintaju ja Alexilla on myös. Hän on myös älyttömän hyvä kuuntelemaan ja olikin viime keväänä suurena tukena minulle kun kamppailin anoreksian kanssa ja osastolta päästessä tarvitsin paljon tukea. Me myös puhutaan asioista tosi avoimesti ja ei oikeastaan ole varmaan edes mitään aihetta josta ei voitaisi puhua. Mikään raha tai muu ei koskaan voi korvata näitä asioita.

Nyt kuitenkin oli minun vuoro kuunnella ja ymmärtää. Moni muu tyttö olisi luovuttanut jo ajat sitten, eikä varmasti olisi edes uskaltanut lähteä tapaamaan ketään maapallon toiselle puolelle varsinkin kun toinen ei pystynyt soittamaan edes videopuhelua, mutta kai minä sitten olen riittävän hullu, että uskalsin lähteä ja toisaalta mietin, että jos en mene ja ota asioista selvää niin en saisi koskaan tietää kuka Alex on ja voisiko hän mahdollisesti olla se minun ihminen. Ja minun oli saatava tietää, sillä en voinut vain unohtaa koko ihmistä.

Mitä valehteluun tulee niin itse en valehtele koskaan ja pidän valehtelua tosi pahana ja valheesta kun vielä jää aina jossain kohtaa kiinni ja niin oli käynyt taas tässäkin. Sain tosiaan tietää syyn lentokentälle jättämiseen ja kaikelle muulle, joten annoin anteeksi. Tietenkin mietin, että jos hän valehteli kerran niin hän voi valehdella helposti uudestaankin, mutta koska olen kiltti ja hyväuskoinen niin uskon, että hänellä ei enää ole syytä valehdella minulle, sillä nyt tiedän kaiken ja koko tilanteen ja silti jäin niin uskon, että hän oikeasti ymmärtää sen ja arvostaa sitä. Alexin äitikin oli moneen otteeseen sanonut, että hänen pitäisi kertoa minulle totuus ja ettei hän voi esittää ihmisille olevansa muuta kuin on. Olen itse ihan täysin samaa mieltä, sillä suhteeni esimerkiksi lapseni isään perustui pelkälle valheelle. Lapseni isä tekeytyi ihmiseksi jollaisen kanssa minä halusin olla ja eihän sellaista esitystä kukaan pysty kauaa pitää yllä, joten ajan kanssa koko valheiden kehto alkoi murentua. Itse ajattelen, että jos minusta ei pidetä tälläisenä kuin olen, kaikkine ongelmineni niin sitten se ei vaan ole tarkoitettu. Minä haluan haalia ympärilleni aitoja ihmisiä, jotka tietävät kuka olen ja mitä minulle on tapahtunut ja miksi olen tälläinen ja silloin niin ystävyys kuin romanttiset suhteet on aidoimmillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti