Jotain actionia meidänkin arkeen!

Välillä vähän kevyempää postaus aihetta: Viime viikolla meillä oli kolmena päivänä meidän ihana perhetyöntekijä minun ja poikani kanssa muutaman tunnin ja hän sai minut lähtemään kotoa ihmisten ilmoille. En tykkää yhtään Kouvolasta niin en halua hirveämmin liikkua täällä missään. Kuitenkin yhtenä päivänä käytiin Kotkassa lääkärini jälkeen puistoilemassa ja ajelemassa pitkin Kotkaa ihaillen kaikkia ihania vanhoja rakennuksia. Kouvolasta suurin osa vanhoista rakennuksista on purettu ja tilalle on rakennettu aika kamalia betonikuutioita niin itse nautin kun pääsen idyllisten vanhojen rakennusten keskelle, muutenkin arkkitehtuuri kiinnostaa tosi paljon. Käytiin Sapokassa kahvilassa ja mm. Katariinanpuistossa ja sitten pyörittiin Mansikkalahdessa. Voitteko kuvitella, etten aikaisemmin ole juurikaan tehnyt tällästä? Mulla on aina ollut niin kova ”kiire” ja suorittaminen käynnissä etten ole oikein osannut pysähtyä nauttimaan pienistä hetkistä. Ja tosiaan saan ravata lääkärissä niin paljon, että olen aina pyytänyt jonkun vahtimaan poikaani, että olen äkkiä päässyt nopeasti itse käymään lääkärissä ja tullut sitten heti suorinta tietä takaisin kotiin. Oli kivaa vaihtelua!

Kouvolassa puistot on niin onnettomia, että ne on täällä varmaan ton lammen kokoisia.

Kävimme yhtenä päivänä myös retkellä, ensin Kuusankoskella Kettumäellä pieneläinpuistossa. En ollut ikinä aikaisemmin käynyt siellä, eikä poikanikaan. Sitten kävimme patoklubilla kahvilassa ja kiersimme katselemassa taideteoksia. Huvitti kun sellaisessa pienessä myymälässä oli tosi Kouvola aiheisia juttuja mm. Kangaskasseja, postikortteja ja koruja niin meidän perhetyöntekijämme sanoi yhdestä korusta, että se on aika kivan näköinen ja hän ei sitten ilman laseja nähnyt mikä teksti korussa oli niin minä sitten luin ääneen, että ”Ei vittu kiinnosta” En jotenkin voisi kuvitella kyseistä tekstiä perhetyöntekijämme ranteeseen 😄

Tänään vein poikani actionparkkiin. Kouvolassa actionpark on Prisman yhteydessä ja se on aika pieni niin 2 tuntia siellä on ihan riittävä aika, vaikka saatavilla onkin jotain koko päivän lippujakin. Oma lempparini oli ne sellaiset kuutiot mitkä on altaassa ja sinne voi hyppiä ja tehdä vaikka volttejakin. Sieltä rämpiminen ylös oli vaan tosi rankkaa! Ja sukatkin meinasi lähteä jalasta kun kuutioiden materiaali on sellaista jotain vaahtomuovia niin ne veti sukatkin melkein mennessään. Poikani tykkäsi rakennella "jumbo legoilla" ja seikkailla pienessä väärinpäin talossa. Käytiin syömässä Burger Kingissä ja kyllä, minäkin söin. Oli ensimmäinen kerta kun uskalsin syödä jotain ruokaa mitä syömishäiriöni ei hyväksy ja vieläpä niin etten oksentaisi sitä. Hampurilaiselle meno ahdisti ajatuksena enemmän kuin mitä se sitten todellisuudessa oli. Jouduin uskotella itselleni etten ole tänään syönyt kuin leivän aamulla ja, että kuntoilen sen kuitenkin kotona pois ja yksi "huono" ateria silloin tällöin ei tee minusta lihavaa kun muuten syön niin terveellisesti. Olo on karsea, rasvainen ruoka ei oikein sovi elimistölleni, mutta olen ylpeä, että haastoin itseni. En ole kuitenkaan menossa hampparille ihan heti uudelleen.

Huvittava kun toinen nukahti kesken aterian.

Huomenna sitten lähdenkin heti aamusta Porvooseen ystäväni luokse! Mennään iltapäivällä Helsingin keskustaan syömään meidän vanhan luokkakaverin kanssa, jonka olen tuntenut ekaluokasta asti ja ei olla nähty ollenkaan yläasteen jälkeen, vaikka yläasteella oltiin tosi hyviä ystäviä. Ihana siis, että nyt kerrankin sain aikaseksi lähettyä täältä ja sovittua, että nähdään, sillä niin monesti ollaan vaan puhuttu, että pitäisi nähdä ja se on aina vaan jäänyt kuitenkin siihen, että ”palaillaan” ja todellisuudessa ei koskaan ollakaan palailtu asian tiimoilta. Tämä Porvooseen lähteminen on mulle tosi iso juttu, koska olen tosiaan aina ollut sellanen suorittaja, ettei muka ole ollut aikaa mihinkään tälläiseen niin nyt odotan kyllä ihan innolla! Näen Porvoossa myös yhtä toistakin ystävää niin ihana, että saa monta kärpästä samalla iskulla 😁

Tosiaan niinkuin olen aiemmissa postauksissa kertonut niin osastolle päätymisen jälkeen jotenkin heräsin siihen etten voi elää elämää pelkällä suorittamisella ja aina kaikessa mitä tekee ei tarvitse olla sen suurempaa hyötyä. Haluan, että poikani saa kaikkia ihania muistoja, elämyksiä ja kokemuksia. Tälläiset retket ja yhdessä tekeminen on myös minullekin ihan uutta, sillä minun kanssani ei olla pienenä käyty juurikaan missään ja oikeastaan sitä suuremmalla syyllä haluankin, että oma lapseni saa kokea niitä. Siispä aiomme tulevaisuudessa reissata ja tehdä paljon yhdessä.  Poikani on vielä tosi sosiaalinen ja menevä niin hän nauttii tälläisestä ihan suunnattomasti ja oli ihana nähdä se onnellisuus toisen kasvoilta kun hän sai katsella veneitä, pupuja ja lampaita ja näyttää potkulautailu taitojaan. Tiesittekö muuten, että siniset potkulaudat menee paljon kovempaa kuin hopeat? Näin sanoo ainakin 3-vuotias oman elämänsä potkulautailun mestari.