Mulle koti on aina merkinnyt tosi paljon. Mulla on elämäni aikana ollut monta kotia, koska olen muuttanut monesti. Kuitenkin kun miettii mikä koti on ollut mulle kaikista rakkain niin se koti, jossa on asunut eniten mulle rakkaita ihmisiä, eli mun lapsuuden koti. Kun ostimme entisen poikaystäväni kanssa tämän talon yli 3 vuotta sitten. Päätin etten enää ikinä halua muuttaa, että tänne me jäädään ja täällä me vanhetaan, mutta koska asiat ei aina mene niinkuin suunnitellaan ja meidän elämä ei ihan ollutkaan sitä mitä sen piti tässä ihanassa talossa - me erottiin. Eron jälkeen ajattelin, että tämä on minun ja mun lapsen koti. Muutoksia oli ollut minun ja poikani elämässä niin paljon, että ajatus siitä että pojaltani vietäisiin vielä kotikin tuntui kauhealta. Moni ihmetteli miten kaiken täällä tapahtuneen jälkeen haluan edes jäädä tänne? Eikö tämä talo vaan muistuta kaikesta? Mielestäni tämä oli aina ollut mun pojan koti, joten olin ihan ehdoton siitä, että me pärjätään tässä kyllä.
Viime talvi oli kuitenkin aika rankka sen lumi määrän kanssa mitä joutui kolaamaan ja enää ei mahtunut lunta edes lykkäilemään minnekään kun kinokset olivat niin korkeat. Myös puulämmitys ja puiden kanssa pelaaminen oli todella rankkaa yksin hoidettavaksi vielä koulun ohella ja kun syömishäiriön lisäksi minulla on perussairauksia, jotka vaikuttavat niveliini ja lihaksistooni, olen fyysisiltä ominaisuuksiltani heikko. Nurmikkoa en edes osaa leikata, koska pelkään ruohonleikkureita, jostain syystä ne vaan on kammottavia. Onhan tässä 208 neliössä aika paljon neliöitä kahdelle henkilölle ja yhdelle kissalle, vaikkakin puolet neliöistä on kellarissa, joten kyllähän tässä siivottavaakin riittää muun työn lisäksi. Meidän Kikallakin on oma huone täällä. Kellaria ja kellarissa sijaitsevaa saunaa ja kylpyhuonetta ei olla käytetty yli vuoteen. Käyn kellarissa vain tekemässä tulet ja pesemässä pyykkiä kodinhoitohuoneessa.
Loppujen lopuksi kun miettii niin tällä tavaralla ja talolla ole mitään merkitystä. Talo ei koskaan tehnyt minua onnelliseksi, eikä nämä kaikki nätit huonekalut ja tavarat. Ainut millä oikeasti on merkitystä on poikani ja kissani. Luokanohjaajani kun huomasi uupumukseni aikaisemmin vielä opiskellessani niin hänkin sanoi minulle, ettei lapseni tule muistamaan sitä kuinka meillä oli omakotitalo vaan lapselle tärkeämpää on muistot äidin kanssa vietetystä ajasta, se voi olla vaikka kerrostalossakin. Niimpä nyt keväästä asti pohdittuani päätin, että emme tarvitse näin paljon neliöitä, joten olen päättänyt luopua talosta ja pistää sen myyntiin. Mieluiten käytän talon hommissa kuluvan ajan poikani kanssa ja omakotitalosta luopuminen mahdollistaa matkustamisenkin, kun ei tarvitse olla ketään talvella pitämässä taloa lämpimänä tai huolehtia lumitöistä.
Laitan muutamia kuvia lempipaikoistani täältä meiltä kotoa!
 |
| Tää on mun lempinurkkaus meiltä kotoa. Harmi, että ikkunasta tuleva valo vähän häikäsee. Luonnossa paljon kodikkaampi. |
 |
| Mun poika raahaa tota sinistä tuolia. Se on aina milloin missäkin. |
 |
| Ennen tykkäsin, että pöydillä ei ole mitään näkyvillä. Nyt tykkään, että se elämä näkyy kotona. |
 |
| Toinen lemppari paikka on mun makuuhuone. Vaaleanpunanen on mun lempiväri ja rakastan tota yhdellä seinällä olevaa vaalenpunasta tapettia. Läheltä ja valossa katsottuna siinä on vähän glitteriä pinnassa. |
 |
| Mulla on ihan hirveä määrä meikkejä. |
 |
| Mun pojan huone. |
 |
| Rakastan tota liitutaulua tossa seinässä. Olen myös itse ommellut nuo verhot aikoinaan siskonpojalleni niin hauska, että ne tuli nyt meille. |
 |
| Olohuoneesta. |
 |
| Valkoisten verhojen kaverina on vaaleanpunaiset. Ei vaan valon takia erotu niin hyvin. |
 |
| Mulla on ihan liikaa vaatteita. Nää tursuaa hyllyiltä ja siellä on kaikkia missä on vielä hintalaputkin kiinni. Tässä on pelkät käyttövaatteet. Ulkovaatteet on kellarissa ja eteisen kaapissa osa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti